Uusi (ja hyvin konkreettinen) tapa katsoa maailmaa

Oppiminen on monimutkainen prosessi. Itsessään voi tunnistaa luonteenpiirteitä, jotka ohjaavat käyttämään tietynlaista tapaa oppia. Joku pääsee helpolla ja muistaa kaiken kerran kuulemansa tai lukemansa aina. Minä en ole yksi noista onnekkaista.

Joskus kuitenkin huomaa yhtäkkiä oppineensa paljon. Vähän niinkuin uuden tavan katsoa maailmaa. Huomaa, ettei enää koskaan voi palata siihen entiseen tapaan. Jotain on päässyt liikahtamaan ja muuttamaan suorastaan koko maailmankatsomusta. 

Nyt kun takana on kaksi kuukautta Lepaan opintoja, vasta kolme (3) lähiviikkoa, jokin on kyllä jo muuttunut. 

Huomaan tutkivani kasvien silmujen muotoja ja värejä, miettiväni homeelle altistavia tekijöitä ja pohtivani miksi joku aikaisempi pihani omistaja oli leikannut omenapuun juuri tuosta kohtaa. Ihan huomaamatta. Kannan sisälle kaikki mahdolliset oksat ja maasta kaivetut kasvit ja tutkailen niistä sitä tätä ja tuota. Mitä milloinkin. 

Huomaan että olen oppinut jotain, kun tajuan, miten paljon pitäisi vielä tietää. Miten monimutkaisia ennen yksinkertaiselta vaikuttaneet asiat ovatkaan. Miksi tuosta silmusta tulee kukkanuppuja ja tuosta toisesta lehtiä? Tahdon tietää!!

Kun itse pääsee tekemään jotain ja oppimaan tekemällä, asiat jäävät helpostikin mieleen ja pysyvät siellä. Sisällä vesipurkissa kehittyneet oksat ilahduttavat joka päivä kun jotain uutta on aina tapahtunut. Ne luovat kokemuksia ja TUNTEITA. Luulen, että juuri tuo tunne on se minkä minä muistan ja siihen yhdistyy se joku asia, minkä sitten lopun elämääni muistan. 

Odotin Lepaan opinnoilta kovasti itse tekemistä ja konkretiaa. Missäpä sitä pääsisi enemmän työntämään kätensä multaan kuin puutarhaopinnoissa! Olen luonteeltani hyvin malttamaton - sellainen kaikki-minulle-nyt-heti tyyppi, joten parin kuukauden odottelu on ollut tuskaa. Olen jo monta kertaa päässyt luokkakavereillekin valittamaan konkretian puutetta. Kolme lähiviikkoamme on kulunut aika tiukasti luokassa istuen, lähiviikkojen ajan 8-16 joka päivä paitsi maanantaisin aloitus klo 10. On muuten ollut rankkaa. En ole KOSKAAN ennen istunut koulun penkillä yhtä pitkiä jaksoja, vaikka aika paljon opintoja onkin takana. Ei ihan sitä mitä olin odottanut..

Ensi viikolla alkaa vihdoin käytännön työt! Tiistaina aloitetaan traktorin ajolla ja jatketaan hedelmän- ja marjanviljelyn perustöillä. Ymmärrän kyllä luento-opetuksen tarkoituksen ja tarpeellisuuden. Ja myös sen ettei aikuisopinnoissa ole samoja mahdollisuuksia kuin nuoriso-opintojen puolella. Nuorethan käyvät koulua tiiviisti joka viikko ja meillä on lähiopetusta noin viikon verran kuukaudessa. Kaikkea ei kerkeä. 

Ja tietysti on myös itsestä kiinni miten käytännönläheisesti kotitehtäviään suorittaa. Minua kiinnostaa kovasti viljelijöiden mielipiteet ja kokemukset. Eräässä kotitehtävässä minun piti selvitellä myyrien ja jäniksien aiheuttamia tuhoja omenapuille ja tuhoilta suojautumista. Lukemisen lisäksi soitin kolmelle omenanviljelijälle eri puolella Suomea ja kyselin minkälaista vaivaa myyrät ja jänikset ovat heille aiheuttaneet. Ilman soittamista en olisi ikinä saanut tietää, että myös karhuista voi olla vaivaa omenatarhoille, ainakin Itä-Suomessa. Viljelijät kertoivat mielellään kokemuksistaan ja juttutuokiot olivat oikein mukavia. Myös vaikka kasvien maanalaisia osia voi tarkastella pelkästään kirjoista, tai kaivamalla kasveja maasta! Mieletöntä että maa alkaa sulaa. Odottelen vielä hetken kasvibiologian tehtävän palauttamisen kanssa, jotta pääsen vielä vähän kaivamaan…

Kunnolla konkretiaa opintoihin tuo tietysti harjoittelujaksot. Kesän aikana olisi tarkoitus suorittaa yhteensä yhdeksän viikkoa harjoittelua. Viisi viikkoa pitäisi suorittaa harjoittelua avomaan hommissa ja neljä jossain puutarha-alaan jollain tavalla liittyvässä paikassa: yrityksessä, tutkimuslaitoksessa tai viljelmällä. Innolla odotan luokkakavereiden kertomuksia harjoitteluistaan sitten syksyllä. Omat harjoittelut on vielä osaksi lyömättä lukkoon, mutta suunnitelmat ovat kyllä mielenkiintoisia! Kuulette sitten myöhemmin miten rouvan käy.

Inspiraatio vuodelta 1946

Menneen viikon kouluviikosta on nyt selvitty ja tehtävät täytyy varmaan vaan tehdä jotta ne tulee valmiiksi… Kotitoimistoni siirtyi siis päiväksi Lepaalle koulun kirjastoon. Oli muuten hiljaista ja ihan minua varten oli kirjastoon järjestetty myös teetarjoilu! Aika hyvää palvelua mun mielestä. 

Mahtava, energinen ja huippuinnostava hedelmän- ja marjantuotannon perusteiden opettajamme Sirkka Jaakkola jakoi kaikille luokkalaisille oman kirjoitustehtävän aiheen ja minä sain "Myyrät ja jänikset omenatarhan riesana". Eikun etsimään. Tykkään kirjoista. Paljon mieluummin kannan kotiin sylikaupalla lainakirjoja kun googlettelen bittiavaruutta. Kirjastosta voi löytää aarteita. Niin kävi nytkin. 

Lehtonen, Väinö (1953). Omenanviljely. 3. painos. WSOY. 

Paitsi että suurin osa kirjan kuvista on käsin piirrettyjä ja havaintoaineisto Lepaan mailta vuosikymmenten takaa, kirjasta aistii myös käsittämätöntä intohimoa ja omistautumista aihetta kohtaan. Jos teet jotain - pitää se tehdä näin. Intohimolla.  

Käykää ihmiset kirjastoissa! 

Hiue (He), työharjoittelu ja kasvinsuojelututkinto

Yksi kurssimme on nimeltään kasvutekijät. Kurssin osaamistavoitteet ovat seuraavanlaiset: 

"Opiskelija osaa ottaa huomioon ilmastollisien kasvutekijöiden sekä maaperän ja kasvualustojen vaikutukset kasvien viljelyyn. Opiskelija osaa soveltaa työtehtävissään kasvibiologian ja -fysiologian perustietoja."

Tämä tarkoittaa maaperänäytteiden hypistelyä! 

(Ps. Hiue on yksi maalaji. En ollut koskaan kuullutkaan. Nyt kuitenkin tiedän miltä se tuntuu sormien välissä!)

Lepaan Kotilassa on hypisteltävää jos jonkinlaista.

Opintoihin kuuluu suhteellisen paljon työharjoittelua - tai työssäoppimiseksi sitä taidetaan kutsua. Yllättynyt olin siitä, että ammattikoululla on todella hyvät mahdollisuudet suorittaa näitä työjaksoja myös ulkomailla. 

Hamin kansainvälistä puolta pääsee kurkkaamaan täältä. Etenkin matkakertomukset on vallan hauskaa luettavaa. Hollanti - tuo tulppaanien maa - tuntuu olevan eniten opiskelijoita houkuttanut ulkomaanpaikka. Syykin lienee selvä. Seuraavalla Hollannin reissulla täytyy käydä ainakin kukkamarkkinoilla, vaikken kukkien takia puutarhuriksi haluakaan. Mutta onhan ne ihania. Mun lempikukka on tulppaani - nyt tiedät halusit tai et. Kevään tulossa jännittää suunnattomasti muun muassa se, miten mun miehen Hollannista tuomat mahtavat tulpaanin sipulit, jotka istutin maahan TAMMIKUUSSA(!), mahtaa jaksaa pinnalle ponnistaa. 

Toisen kouluviikon viimeinen päivä, perjantai, on kaikille meidän luokkalaisille varmasti jännittävä päivä. Huomenna meillä on ensimmäinen tentti ja se onkin heti virallinen kasvinsuojelututkinnon suorittamistilaisuus. Kaikkien ammattimaisesti kasvinsuojeluaineita käyttävien tulee tuo tutkinto suorittaa. Jännittävä päivä siis huomenna edessä. 

Ja vadelmatehtävä? Viisi koeversoani jaksavat oikein kivasti. Kaikki lähti kasvuun ja 11 kukkanuppua laskettu.

                         

Etä-opiskelun karu todellisuus ja talvitunnistamisen riemu

Aikuisopiskelun ajatuksena on vuorottelu Lepaan lähijaksojen ja kotona tapahtuvan etäopiskelun välillä. Lähiopetustunteja täydentämään meille annetaan tehtäviä. Ja niitä on kyllä tullutkin. Eikä tehtävät kyllä ole ihan helppoja. 

Meillä on tällä hetkellä meneillään yhteensä ehkä kahdeksan kurssia. Jokaisesta kurssista täytyy tietenkin tehdä joku tentti tai tehtävä, jotta kurssista saa arvosanan. Hedelmän- ja marjantuotannon perusteissa meille annettiin kolme etätehtävää, joista yksi on vielä mysteeri. Ensimmäinen oli kirjoittaa referaatteja mansikan viljelyyn liittyvistä alan artikkeleista ja toinen oli se vadelmatehtävä, josta jo aiemminkin kirjoitin. Vadelmatehtävä on erityisen hauska, varmaan siksi että vadelmissa oikeasti tapahtuu jotain. Tai ainakin piti. Itse noin viikon tarkkailun jälkeen panikoiduin, koska mitään ei tapahtunut. Käytännössä mulla oli kolme risua vesipurkissa… Onpa kiva mennä takaisin tunnille ainoana, jolla on vaan risuja vesipurkissa… 

No, kyllä ne risut sitten rupesivat kuitenkin elämään. Onneksi! 

Hankalin aine meillä tällä hetkellä on varmastikin kasvibiologia. Tuntuu vähän (surku)hupaisalta ajatukselta, että kuudessa tunnissa saisi mitään käsitystä tästä jokseenkin laajasta aihealueesta. Tunnettava olisi kasvien rakenne, aineenvaihdunta, kasvullinen kehitys, suvullinen lisääntyminen, periytyminen ja kasvinjalostus sekä kasvijärjestelmä. Perusteoksessa on noin 300 sivua täyttä asiaa ja opettajan luentodioja oli yhtä paljon. Tämä on kai se kohta kun painotus on siellä kotiopiskelun puolella. Ajatuskin jo melkein musertaa… 

Mutta toisaalta, olisihan se aika outoa, jos puutarhuri ei tunne kasvien perustoimintoja… Täytynee siis vaan opiskella. 

Tenttiä tästä kurssista ei sentään tule, vaan sen sijaan teemme alla kuvatut oppimistehtävät. Äkkiseltään yksinkertaisia kysymyksiä, mutta eipäs sitten kuitenkaan ole. 

Laskin, että tällä hetkellä tehtävänä on suunnilleen seitsemän etätehtävää ja muutama etätentti. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia.

Toinen puutarhurin ammattiosaamiseen keskeisesti kuuluva osa on kasvilajien tuntemus. Olishan se ikäänkuin hyvä että erottaa lehmuksen vaahterasta vaikkapa. Tänään toisella Lepaan lähiviikolla meillä alkoi siis kasvien tunnistaminen. Se on muuten kiehtovaa! En ehkä koskaan enää voi katsoa mitään kasvia miettimättä onko sen lehdet asettuneet ehkä kierteittäisesti, vuorottaisesti, vastakkaisesti vaiko  ehkä säteittäisesti! Ja onko lehdet ehkä muodoltaan suikeita, soikeita, pitkulaisia, pitkänpyöreitä, pyöreitä, puikeita tai ehkä vastapuikeita!?… (ja näitä on lisää…) Entä silmut? Aika veitikkaisilla sanoilla niitäkin voi kuvailla. 

Täytyy sanoa, että alan nyt ymmärtää professori Jouko Rikkistä. Hän oli mukana vetämässä Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tutkimusretkeä Keniaan vuonna 2009. Pääsin osallistumaan tuolle retkelle maantieteen opiskelijana, ja me mantsalaiset aina vähän ihmeteltiin kun kasvitieteen professori Rikkinen hävisi lähes liikkuvasta autosta kuvaamaan ties mitä puskaa ja pusikkoa. Nyt ymmärrän myös, miksi professori jaksoi kantaa mukanaan hienoa painavaa kameraa monine linsseineen, ei näistä mun puhelimen kameralla kuvatuista kuvista saa mitään selvää… Täytynee investoida hyvään kameraan. 

No anyways, kasveja on suhteellisen helppo tunnistaa kesällä, mutta onnistuu se ammattilaiselta talvellakin. Pihalle siis. 

Yllä olevassa kuvassa on (toivottavasti) siperianhernepensas. Kertoisin siitä mielelläni lisää, mutta mun muistiinpanoista tuli niin suttuiset, etten saa niistä itsekään mitään selvää…. Käsien jäätyminen on selvästi talvitunnistuksen ikävä puoli. Ja se huono kamera, kun ei kuvastakaan saa selvää. Miten nuo silmut sitten lieneekään asettuneet tuohon versolle… Ehkä silmun väri on aika rusehtava ainakin…

Nyt luokkamme ihmettelyn kohteena koulun rakennuksen seinällä kiemurtava suomenköynnösruusu. Näyttää googletettuna oikein kauniilta. 

Ja tässä alla sateenvarjojalava. Pakko olla, koska mun kuvissa ei ole toista sellaista, mikä voisi mitenkään olla tulkittavissa sateenvarjoksi. Muistiinpanoihin kirjoitin, että kasvutapa on siksak -siirrottava(?) ja että silmu on pullea ja puikea. No, puu ainakin on aika muikea. 

Tässä alla sitten pylväshaapa. Aika korkea. 

Ja tässä on tyrni. Siinä on piikkejä ja kaikenlaista marjojen keräämistä vaikeuttavia oksia juuri väärissä paikoissa. Helpoin tapa kerätä tyrnin marjoja on kuulemma se, että taittaa kokonaisen oksan, pakastaa sen ja kopsauttaa jäisenä vaikka kumpparin varteen. Tai mehut voi puristella oksineen päivineen. Miten nyt tykkää. 

Opin myös, että tuomea kannattaa maistella. Mutta ei ehkä liikaa ainakaan julkisella paikalla. 

Tässä vaiheessa opeteltavien lajien lista ja suttuiset muistiinpanot nähtävissä alla. 

Täytyy myöntää, että mun lajituntemuksessa on vielä tekemistä. Ihan vielä tämä talvinen lajien tunnistus ei sujunut. Mutta oppimassahan tuolla koulussa ollaan. Arvostus alan asiantuntijoita kohtaan kasvaa kyllä päivä päivältä. Itsestä tuntuu etten mitenkään voi osata kaikkea tätä. Täytyy vaan sinnikkäästi yrittää. Varmaan vähän kerrallaan opettelu olisi hyvä tekniikka. Osaan jo muutaman latinankielisen nimen. Malus domestica on tarhaomena ja Fragaria x ananassa on puutarhamansikka. Tiedän myös, miksi tuossa mansikassa on x sanojen välissä. Jotain olen ehkä siis jo oppinutkin. 

1. kouluviikko - pimeässä loistava kasvihuone ja uusien asioiden vyöry

Lepaalla koulua käydään kahdeksasta neljään. Maanantaisin tosin tullaan myöhemmin, jotta pitkämatkalaisetkin kerkeää. Minä ajan autolla Hämeenlinnasta, josta on Lepaalle reilu 20 minuutin ajomatka. Ensimmäisen kouluviikon aamut tuli ajeltua pimeässä. Tietää olevansa perillä, kun kasvihuone loistaa pellolla kun avaruusalus. Huikea näky. 

Maanantaina koulu alkoi kuitenkin päivänvalossa ja ensimmäinen kuva oli pakko napata heti autosta noustua. Rakastuin Lepaan keltaisiin taloihin heti kun kesällä ne ensimmäistä kertaa näin. 

Yksi asia mitä mietin paljon ennen kouluviikkoa, oli tietenkin opiskelukaverit. Minkälaiset ihmiset tulee opiskelemaan puutarha-alaa aikuisiässä? Ja miksi? 

Yksityiskohtiin menemättä sanoisin, että meitä yhdistää erilaisuus, halu oppia uutta ja kiinnostus puutarha-alaa kohtaan, yllätys yllätys. Suurella osalla on alanvaihto mielessä, ja monet sanoivat tehneensä aiemmin vähän kaikenlaista ja tämä on  nyt se oikea juttu. Porukassa on mahtavia kasvien ja kasvattamisen tietäjiä. Kotipuutarhureita ja puoliammattilaisia. Mutta myös aloittelijoita, niinkuin allekirjoittanut. Meillä on myös muutama nuorempi opiskelija mukana ryhmässä. Sitä en ehkä odottanut. Nuori on vissiinkin mun ajatuksissa alle 30-vuotias. Hyvin moninainen porukka siis kyseessä.

En ole sitten lukion tottunut toimimaan varsinaisesti osana luokkaa. Siitä on siis jo jokunen vuosi.  Ensimmäisenä yliopistovuonna käytiin jokseenkin samoilla luennoilla, mutta nopeasti opiskelijat siitä hävisivät kuka minnekin. Yliopistoissa kasvatetaan selvästi yksilöitä. Nyt meillä on luokka. Meillä oli jopa toisena päivänä jopa luokkakuvaus! Aika mahtavaa! Meitä ryhmäytettiin ja kannustettiin luottamaan toistemme vahvuuksiin. Siis toimimaan yhtenä ryhmänä. Ryhmään kuuluminen tuntuu mukavalta, vaikka välillä erakoitumiskaipuu iskeekin. Aina ei jaksa. Äkkiä joukosta kuitenkin löytyy muutama, jonka kanssa ajatukset kulkee erityisen hyvin yhteen. 

Ensimmäisiin päiviin kuuluu tietenkin tutustuminen kampukseen. Kuvasin luokkaa salaa kun kävelivät konehallia kohti! Toivottavasti eivät suutu!

Kasvihuone on jotenkin mulle tietyllä tavalla Lepaan sydän. Ainakin tässä vaiheessa. Vaikka se onkin vähän syrjässä, eikä me siellä paljoakaan aikaa (ainakaan vielä) vietetty. Tomaatin viljely ja hoito tulee kuitenkin opintojen kuluessa tutuksi. Kasvihuone on 2000 m2 kokoinen, ja siitä 1280 m2 alalla viljellään tomaattia. Kasvihuoneen ovella vastaan puskee tomaatin tuoksu, vähän raaka, hapan ja… - karvainen! Mahtavaa! Toppatakissa tuli aikamoisen kuuma. Oli se vaan kaunis näky kun tomaattirivistö toisensa jälkeen kurkottaa monien metrien matkan kattoa kohti. 

Lepaan tomaatti ei ole luomua, koska sitä lannoitetaan kemiallisilla lannoitteilla. Tarvittaessa käytetään myös torjunta-aineita, mutta esim. vuonna 2010-2011 niitä ei käytetty ollenkaan.

Lepaan sivujen mukaan:

"Lähes kaikki tuotannossa käytetyt tarvikkeet kuten narut ovat biohajoavia.  Narut ja viljelyssä syntyvä kasvimateriaali kompostoidaan ja käytetään avomaan viljelyksillä lannoitteena ja maanparannusaineena.  Käytetyt kasvualustat levitetään pellolle maanparannusaineeksi. Muu tuotannossa syntyvä jäte päätyy energian tuotantoon. Kasvualustan läpi valuva ravinteita sisältävä ylikasteluvesi otetaan talteen ja kierrätetään uudelleen kasteluun. Tautien torjunnassa käytetään ensisijaisesti ilmaston säätöä. Torjuntaeliöt syövät tuholaisia."

Kuulostaa oikein hyvältä. 

Siitä nyt ei kuitenkaan päästä mihinkään, että tomaatin (tai minkä tahansa muun kasvin) kasvihuoneviljelyssä Suomessa tarvitaan paljon energiaa. Energiankulutus on hiilijalanjälken kannalta se suurin synti. Lepaan kasvihuone on lämminnyt vuodesta 2012 saakka biopolttoaineilla (ymmärtääkseni pelletillä) ja aiemmin käytettyä maakaasua pidetään vielä varalla. Alla olevan kuvan vihreässä rakennuksessa oleva piippu oli sen verran jykevä, että oletan sen olevan tuo uusi voimalaitos… Suuri kasvihuone vaatii aikamoisia investointeja. Ei tunnu olevan kasvihuoneviljely helppoa eikä halpaa.

Lepaan keskiössä on tietenkin Lepaan kartano. Lepaan historia on pitkä ja mielenkiintoinen. Sinne mahtuu joukkoon myös rakkautta ja aavetarinoita. Tietenkin! 

Lepaan Anna on paitsi koulun viinitilan viini, myös tarina rakkaudesta ja ehkä mustasukkaisuudesta… 

Tyrväntö seuran mukaan: 

"Kaunis Lepaan Anna-neiti, piispa Maunu Tavastin rakastettu, muurattiin (tai teljettiin) kotikartanonsa kellariin, jonne hän nääntyi. Vielä nytkin kuuluu Lepaan kellariholveissa Annan askeleita ja huokauksia."

"Mitään varmoja historiallisia todisteita Annan tarinan tueksi ei ole, mutta ei myöskään sitä vastaan. Eivätkä tämäntyyppiset tarinat yleensä synny aivan tyhjästä, vaan niissä on ainakin jokin totuuden siemen mukana. Suomestakin tiedetään tapauksia, joissa hyvinkin erikoisiin, keskiaikaan asti sijoittuviin kansantarinoihin on sattumoisin löytynyt historiallista tukea. 
Entä jos Maunu todella on tuntenut kauniin Annan, ihastunutkin häneen? Mutta olkoon sen asian kanssa kuinka tahansa, niin vielä tänäkin aikana voit tuulisena, syyspimeänä iltana Lepaan Mamsellinmäellä seistessäsi kuulla kellarin suunnalta Annan askeleita ja huokauksia. Jos olet oikein rohkea, lähde Lepaan virran rantaa vievälle tielle ja katsele laiturin suuntaa, ehkäpä Anna näyttäytyy sinulle valkoisissa vaatteissa rantakoivikossa."

Aikamoista!

Koulu on siis Lepaanvirran rannalla, ja Hämeenlinnasta kulkee kesäisin laivareitti Lepaan laituriin ja aina Tampereelle saakka! Eräs opettajamme kertoikin tulevansa kesällä veneellä töihin! Täytyy katsella kesällä tuonne rantakoivikon suuntaan…

Kartanorakennus on ainakin paikallaan, ja siellä toimii kahvio ja juhlapalvelut.

Hienoihin saleihin ei liene asiaa kuraisilla saappailla. Ei täällä nyt ihan pellossa elellä!

Ja taas nuo ihanat keltaiset talot. Lepaa oli aikanaan yksityinen herraskartano, joka testamentattiin valtiolle. Testamentin mukaan Lepaalla piti järjestää puutarha-alan koulutusta, mikä sitten aloitettiinkin vuonna 1912. Siis yli sata vuotta sitten! 

Lepaan kampuksella on mahdollisuus majoittua ilmaiseksi lähiviikkojen ajan. Nuorisopuolen opiskelijat saavat asua asuntolassa koko opiskelunsa ajan. Aamupala, lounas ja päivällinen tarjotaan opiskelijoille ilmaiseksi. Myös aikuisopiskelijoille. Kahvi sentään maksaa. Paitsi perjantaisin. Ruoka on todella hyvää! Olen syönyt monta opiskelijaruokaa, aiemmin lähinnä yliopistojen ruokaloissa - eikä ruoka aina ole ollut erityisen kehuttavaa. Katsokaa nyt tuota annosta! Lohta, perunaa - salaattia ja Lepaan tomaattia. Hyvää!!

Ensimmäinen kouluviikko ei todellakaan ollut pelkkää tutustumista. Silloin alkoi opiskelu! Aikuisopinnoissa lähiopetusta on kuitenkin sen verran vähän, että aikaa ei ole juuri hukattavaksi. 

Erityisen totta tämä tuntui olevan kasvibiologian tunneilla. Opettajan materiaali käsittää yli 300 powerpoint diaa ja aikaa opetukselle muutama tunti! Solun rakenne on toki tullut joskus nähtyä lukiossa, mutta kaikki mikroskooppiset osat on kyllä jo päässyt aivojen ö-mappiin saakka. Opiskeltavaa siis riittää. Opin ainakin sen, että juuri ei olekaan aina juuri. Aika usein se on varsi. Tästä on hyvä jatkaa. 

Hedelmä- ja marjaviljelyn perusteissa päästiin jo ihan käytännön hommiin. Kotitehtäväksi luokka sai  tarkkailutehtävän. Piti ottaa omasta tai koulun puutarhasta vadelman (rubus idaeus; täytyy opetella latinankieliset nimet) versoja (eli niitä oksia) ja ottaa sisälle vesiastiaan. Katsotaan milloin silmut puhkeavat ja missä järjestyksessä jne. Pelottaa, ettei mun silmut puhkea ollenkaan… 

Alla olevassa kuvassa vadelman versot aseteltuna koulun penkissä v-tyyliin. Tietenkin v-tyyliin.

Luokka suorittamassa tehtävän ensimmäistä osaa. 

Ja rubus idaeukset naulakon päällä säilössä päivän lopputuntien ajan. 

Ja alkoihan meillä myös teknologian perusteet, joka päättyy traktorin ajonäyttöön. Tervehdi uusia ystäviäni, ikäjärjestyksessä vasemmalta takaa oikealle eteen: Valmet 365, Valtra 700 ja John Deere 6100. Mukavan oloisia heppuja! 

Avant lienee tuttu kaikille alan ihmisille. Tuo puutarha-alan ihmisen kokoinen legoauto. 

Myös bobcat pääsee meidän luokan kanssa ajelulle. 

Koululla on myös sähköauto! Eli toro! Sen käyttökelpoisuutta täytyy tarkastella myöhemmin lähemmin. 

On siellä Lepaalla muitakin vehkeitä. Kaikenlaista ruohonleikkuria, kanttaajaa, täryytintä ja mitä lie löytyy istutuskonetta myöten. Laitteet myös huolletaan oppilasvoimin. 

 

Ensimmäinen Lepaan viikko oli mielenkiintoinen ja raskas. Uudet asiat ja ihmiset vievät paljon energiaa, kun koko ajan täytyy koittaa pysyä skarppina. Ensimmäinen kotitehtävä on jo palautettu ja  vadelmien tarkkailukotitehtävän matriisi on jo valmis. Eikähän tämä tästä. Viikolla 6 on seuraava Lepaan viikko. Kiva nähdä taas uusia koulukavereita! 

Missä on pakki traktorissa?

Lähestyvää koulun aloitusta odotellessa olen koittanut tutustua puutarhatalouden opetussuunnitelmaan. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy tähän: 

Ajoharjoitukset ja teknologian perusteet, 2 op. 

"Opiskelija tunnistaa puutarha-alan yleisimmät koneet ja laitteet. Hän osaa ajaa TRAKTORIA ja kytkee siihen 
erilaisia työkoneita. Hän osaa tehdä traktoreille ja pienkoneille ajoon lähtö- ja käyttöönottotarkastukset. 
Hän tekee myös niiden päivittäishuoltoja. Opiskelija harjoittelee työnnettävän ja ajettavan ruohonleikkurin 
käyttöä. Hän tuntee ja tietää koneiden turvallisuusmääräykset ja osaa noudattaa niitä. Häiriötilanteessa 
hän osaa toimia oikein ja turvallisesti. Opiskelija tuntee moottorin perusrakenteen ja hän ymmärtää sen 
toiminnan ja huollon merkityksen moottorin toiminnalle. Hän huoltaa ja korjaa käsityövälineitä. Opiskelija 
lajittelee ja kierrättää syntyneet jätteet."

Vau!

Mä olen aina halunnut päästä ajamaan traktoria! 

AgriMarketin sivut kertoo, että John Deeren 7280R oli vuoden 2012 traktori. Arvatkaa paljon tuollainen vuoden traktori uutena maksaa?! Yli 220 000 euroa!! Onkohan se joku traktoreiden Phantom, vai liekkö on olemassa vieläkin kalliimpia vehkeitä… Traktorien kohdalla puhutaan nimellistehosta ja älytehosta, PSX-kaksoisahdinmoottoreista ja PVX-moottoreista. Onneksi kaikki tuon sarjan koneet alittavat voimassa olevan Stage III B päästönormin ilman urealisäaineistusta, vieläpä tehokkaasti ja taloudellisesti! Hmm… 

Onkohan viljelijöillä jotain kimppatraktoreita? Ja paljonko traktori kuluttaa polttoainetta? Kulutustiedot eivät vielä ole yltäneet ensimmäisten esittelytietojen joukkoon. 

Toivon, ettei Lepaalla opetuskäytössä olevat traktorit ole John Deeren R-mallistoa, joku halvempi malli tuntuisi paremmalta näin aloittelijatraktoristille.

Ja kun kohta hallitsen kaikenlaiset ajettavat ruohonleikkurit, voin ensi kesänä osallistua ruohonleikkuritaitoajokisaan Lepaan puutarhamessuilla.

Traktorihommien lisäksi koulutusohjelmassa opiskellaan ensimmäisenä vuonna kasvibiologiaa ja kasvinsuojelua. Koulutuksessa suoritetaan myös puutarha-alan turvakortit. Näitä ovat ensiapukortti (EA1), työturvallisuuskortti, tulityökortti ja traktorinajokortti. Aika käyttökelpoista osaamista nämä mun mielestäni. Nämä kaikki turvakortit ovat maksullisia, jos niitä lähtee erikseen suorittamaan. En tiedä maksaako opiskelijat näistä vai kuuluuko maksut koulutukseen. Aika jännittävää, enpä oikein edes tiedä mitä kaikkea tulityö pitää sisällään.

Keskeisiä ekan vuoden opintoja ovat avomaan vihannestuotannon perusteet, taimitarhatuotannon perusteet, hedelmä- ja marjatuotannon perusteet. Edessä on aika paljon lajien opiskelua, ja lajien Suomessa menestymisen edellytyksiin tutustumista. Sitten kun perusteet on hallussa, päästään oppimaan tuotantotöitä. Ensimmäisenä vuonna tutustutaan jo myös puutarha-alan yrittämiseen, niin teoriassa kuin myös käytännössä. Ilmeisesti täytyy löytää joku hyvä harjoittelupaikka kesäksi! Saakohan siitä palkkaa...

Ensi viikon jälkeen edessä ensimmäinen koulupäivä!