maanantai 16. kesäkuuta 2014

Asiakaspalvelunäyttö, asiakkaiden aateliset ja ajatus mentorointiohjelmasta

Ennen kesälomia tai kesän työharjoittelujen alkamista ryhmällämme oli näyttöviikko. Ensimmäinen Lepaan opintojen aikana. Kokeita meillä on toki ollut pitkin matkaa, mutta nyt piti ensimmäisen kerran antaa työnäyttö. Yksi aiheista oli asiakaspalvelu puutarhamyymälässä ja se toteutettiin tietenkin Lepaan omassa puutarhamyymälässä

Tehtävänä oli laittaa kasveja esille, kastella niitä ja olla asiakkaiden apuna. Päivän päätteeksi käytiin keskustelu opettajan ja työn ohjaajan kanssa ja arvioitiin kuinka homma sujui.

Puutarhamyymälän tarjonta on mukavan monipuolista ja sen esittely vaatii osaamista. Monet eri lajit ja niiden kasvuvaatimukset ja ominaisuudet kyllä oppii nopeasti työtä tekemällä. 



Edellisen päivän ryhmä järjesti kukat ihanasti väreittäin.




Usein oli kylläkin niin, että asiakkaat olivat paljon meitä harjottelijoita asiantuntevampia. Esimerkiksi työnäyttöpäivän ensimmäisessä linja-autolla saapuneessa Marttojen ryhmässä oli paitsi vuosikymmeniä puutarhanhoitoa harrastaneita kotipuutarhureita, myös ammattilaisia. Mieltä lämmitti, kun eräskin rouva  kertoi olleensa 60-luvulla samassa tilanteessa kuin minä, innokas puutarhuriopiskelija.

Joskus voi kohdata sattumalta myös kasvitieteen aatelisia. Yksi Lepaan puutarhamyymälässä myytävänä oleva luumu on "Leenan keltaluumu". Luumulajike on saanut nimensä kasvitieteilijä Leena Hämet-Ahdin mukaan. Leena on tehnyt uraauurtavaa työtä esimerkiksi kasvillisuusvyöhykkeiden määrittelyn saralla ja ollut mukana kirjoittamassa useita kasvitaksonomian perusteoksia. Retkeilykasvio ja Suomen puu- ja pensaskasvio näistä esimerkkeinä. 

Näyttöpäivän toinen linja-auto toi Leenan vierailulle Lepaalle, ja sain vaihtaa hänen kanssaan oikein mielenkiintoisia ajatuksia. Leenalla oli Lepaalta oikein hyviä muistoja ja sain häneltä unohtumatonta kannustusta kasvimaailman parissa työskentelyyn. Rakkaus kasveihin ei taida loppua koskaan, kun se kerran syttyy.

Kuvassa emerita Leena Hämet-Ahti löytämänsä luumulajikkeen vierellä. 


Näyttöpäivä oli täynnä touhua ja työ oli oikein mukavaa. Oli erittäin antoisaa opppia uusia kasveja ja nähdä puutarhamyymälän rutiineja. Tällaisiä oppimiskoulupäiviä voisi olla enemmänkin. Pidin myös siitä, että saimme heti palautetta työskentelystä, vaikka arviointikeskustelu olikin vähän jännittävä juttu.

Kaikkein parasta oli kuitenkin tapaamani ihmiset. Vaikka kohtaamiset olivatkin lyhyitä, monet jäivät mieleen pysyvästi. Leenan tapaaminen oli tietenkin ainutlaatuinen kokemus ja hänen innostava otteensa kasvimaailmaan säilyy mukanani pitkälle tulevaisuuteen. Mutta myös muut asiakkaat ja heidän kysymyksensä innostavat eteenpäin tällä mielenkiintoisella maanviljelyn osa-alueella. Jotkut hakivat uutuuksia ja erikoisuuksia, toiset perinnekasveja ja alueelle tyypillisiä lajikkeita. Kaikissa kohtaamisissa minä taisin oppia enemmän kuin asiakkaat..

Useiden vanhojen pioneerien kohtaamiset ja muutamat kurkistukset Kankaisten mansikkatilan omistajaperheen arkeen toivat minulle mieleen, että olisipa hyödyllistä jos meillä olisi jonkinlainen mentorointiohjelma. Siinä halukkaat yrittäjänä toimivat puutarhurit/hortonomit ottaisivat opiskelijan siipiensä suojiin ja opiskelija saisi käytännön tietoa alasta nimenomaan yrittäjyyden näkökulmasta. Mentoroitava voisi mennä vaikka päiväksi pariksi auttamaan yrittäjää tämän työmaalle ja voisi työn lomassa kysellä ja keskustella. Työssäoppimisjaksot toki tutustuttavat opiskelijat alan töihin, mutta ei niinkään alalla itsenäisesti toimimisen moninaisiin haasteisiin. Voisiko tällaisesta olla apua myös tilanteissa, joissa yrittäjä haluaisi siirtyä eläkkeelle, mutta jatkajia ei löydy omasta takaa?.. Tässä idea opetusohjelmalle, saa käyttää!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Syreenin mikromonistusoperaatio 900/1500

Tässä eräänä päivänä Lepaalla pääsimme näkemään mitä kasvien mikrolisäys eli laboratoriossa kloonaaminen oikeastaan tarkoittaa. Onpa mielenkiintoista! Ihan sitä "mikro"-vaihetta emme päässeet näkemään, mutta "purkista multaan" -vaiheen sitäkin paremmin. Tässä siis Syringa vulgaris purkkikoossa. 


Laboratoriossa sekoitellaan Agar-ravinnealustageeli, johon siirretään kasvista eristetty solukko tai kasvupiste. Tuo alusta ei valitettavasti oikein kuvassa näy, mutta se on sellaista läpinäkyvää geelimäistä ainetta. Siellä ne pikkukasvit sitten kasvaa, kunnes tulee aika siirtää ne kasvihuoneessa kasvatettaviksi turvealustalle. 

Agarilla pikkutaimeen kasvaneet juuret eivät ole elinkelpoisia pidemmän päälle, joten ne leikataan pois. Syreenin alkutaimeen tarvitaan noin 1,5 cm pituinen verso, joten isommista tulee kaksi. Meidän ryhmämme sai tehtäväksi tuottaa 1500 pikkutainta.


Pikkutaimien kasvualustaksi tuli rahkasammalturve, johon oli sekoitettu perliittiä. Se on tuo valkoinen rae tuolla turpeen seassa. Perliitti tehdään vulkaanisesta kivestä ja se on täysin neutraali aine. Sitä käytetään kasvualustoilla ilmavuuden lisäämiseksi. Toinen hauska puutarhuriaine on vermikuliitti, jota taas käytetään kasvualustoissa sen hyvän veden ja ravinteiden sitomiskyvyn takia. Jäin miettimään näiden sinällään näppärien aineiden ympäristökuormaa… 


No, eteenpäin tarinassa. Leikatut pikkutaimet kastetaan nopeasti juurrutushormoniliuokseen, jossa on mm. kasvin omaa kasvuhormonia nimeltä auksiini. Jälleen konkretisoitui kasvibiologian asiat! Eli kun naapurisi saa omat siemenensä kasvamaan tukeviksi pikku taimiksi, hän luultavasti tuntee sinua paremmin ravinteet ja kasvien hormonit. Juurrutushormoniaineita voi ostaa ihan tavallisista puutarhakaupoista. Mutta ehkä itse miettisin ennemminkin ne ravinneasiat kuntoon. Ei se kasvikaan ilman ruokaa kasva! Ilman hormonipistoksia saattaa pärjätä.


Pikkutaimia täytyy käsittelyn ajan säilyttää vesipurkissa ja kastella koulimisen jälkeen hyvin, koska pikkutaimille ei kehity samanlaista vedensäätelyjärjestelmää kuin "normaalisti" kasvaneilla kasveilla. Ne siis kuihtuu ja kuivuu nopeasti.

Eli vesipurkissa olevien pikkutaimien juuri leikattu alaosa kastetaan hormoniliuokseen 3 sekunnin ajaksi ja sitten pistetään pinseteillä kasvualustaan. Siellä se sitten kasvattaa itselleen uudet juuret ja matka alkaa kohti jonkun syreenistä haaveilevan pihaa.


Minä itse karkasin kesken työn muihin hommiin, mutta kuulin jälkikäteen, että 1500 pikkutaimen tavoitteesta jäätiin aika tavalla. 900 pikkusyreeniä jäi kasvihuoneelle voimistumaan. Täytyy käydä joskus katsomassa miten taimet jaksaa…

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kasvihuonemansikka ja kultaakin kalliimpi surraava laatikko

Lepaalla on iso kasvihuone. Isoin kasvuala on varattu tomaatille, mutta on siellä muutakin! Kurkkuja esimerkiksi. Ja mansikoita. Kas tässä. 


Ammattimaisen viljelyn erottaa harrastelijoiden jutuista nyt ainakin se, että kun viljeltävät pinta-alat ovat isoja, ei viljelmillä mennä kastelukannu kädessä taimia kastelemaan. Kastelujärjestelmä on oltava. Ne on nuo valkoiset häkkyräletkut. Kastelujärjestelmät on kalliita. Mutta toisaalta taas vesitaloudellisessa mielessä tehokkaita, kun vettä ei mene hukkaan. Samalla ravinteet saadaan sopivina määrinä juuri sinne minne pitääkin. Mä en ole ihan vielä ymmärtänyt sitä, miten kukaan viljelijä voi saada työstään palkkaa, kun kustannukset ovat suuret ja hinnat tosi alhaiset. EU:n maataloustuki ei ole kyllä turha asia jos viljelijän toimeentuloa miettii. Ja pitäisi miettiä. 

Tuo keltainen paperijuttu on liima-ansa, josta voi tarkkailla kasvihuoneen tuholaisasioita. 


Mansikan lehdillä näkyy sahanpurua, joka on siinä ihan tarkoituksella. Tässä harjoitetaan biologista torjuntaa. Mansikkapunkki on ikävä otus, jota ei mansikkapenkkiin haluta. Pahimmillaan mansikkapunkki ikäänkuin imee kasvin tyhjiin eikä satoa sitten tule. Sahanpuru nyt ei itsessään torju mitään, mutta purun mukana viljelmälle levitettiin 10 000 petopunkkia. Eli jos mansikkapunkki sattuisi eksymään viljelmälle, siellä jo valmiina odotellaan… 

Huomasitte varmaan hentoisen Kekkilän mainoksen (eikä siitä edes maksettu…). Yllä olevassa kuvassa mansikka on istutettu Kekkilän vihanneslevyaslustalle. Eli turvetta sisältää nuo pussit. Puutarhatuotannossa käytetään perinteisesti erittäin paljon turvetta, mikä ei ole välttämättä ihan hyvä asia. Turpeen päästöt ovat aikamoiset. 

Alla kuvassa olevat mansikat on istutettu kookokseen! Ai siis mihin?! No kookokseen. Ymmärtääkseni kookospalmun runko on tässä se pääasiallinen kohta puuta, josta tätä kasvualustaa tehdään. Verrattuna turpeesen tämä on tietenkin tuontituote, mutta kuljettamisesta aiheutuvat ilmastopäästöt ovat paljon paljon paljon pienemmän, kuin turpeen aiheuttamat päästöt. Kookos on hyvin ilmavaa, ja helppoa käsitellä, kun sen saa kaupasta todella tiiviiksi harkoksi pakatuna. Lisää vain vesi. 


Ja seuraava ihmettelyn kohde näkyy alla olevassa kuvassa. Mikä missä?… Tietenkin tuo keltakantinen laatikko, jossa on jonkun pörräävän hyönteisen kuva. 


Eli tämä. 


Googletus aiheesta kertoo, että tämä (yllättävästi hollantilainen) Koppert -niminen firma tuottaa ja myy monenlaista biologiseen torjuntaan, pölyttämiseen ja ties mihin soveltuvaa tuotetta. Tämä keltakantinen on siis kimalaisyhdyskunta (Bombus terrestris), jonka voi ostaa kasvihuoneeseensa pölytyshommiin. Aika mahtavaa! Kimalaisia vetää puoleensa sininen väri, joten jotain muuta päälle kasvihuonehommiin. 

Ja täältä niitä pikkupetojakin näköjään saa. Aika monenlaista. Enpä tiennyt että tällaistakin bisnestä on olemassa! Joku kysyy: "Mitä teet työksesi?" "-Noo… Kasvatan ja myyn petopunkkeja ja kimalaisia.." "Ahaa…" Eikä ole mitään pientä bisnestä tämä. 

Viljelmältä löytyi myös mesimarjaa jo kovasti kukassa. 


Ja kun tarkkaan katsoo, näkyy myös kimalainen työssään mesimarjan kukassa. 


Jos joku muuten on sitä mieltä, ettei luonnon suojeleminen ole nyt niin tärkeää - miettikääpä pölyttäjien merkitystä tässä maailmassa. Suuri osa ihmisen ravinnontuotannosta perustuu pölyttäjien tekemälle työlle. Siinä ei sitten syö ihmiset eikä eläimet, jos pölyttäjät menee lakkoon. Tämä on yksi niistä ekosysteemipalveluista, joita emme usein tule edes ajatelleeksi. Tässä vain yksi syy, miksi elinympäristöjä ja luonnon monimuotoisuutta tulee suojella. 

Sarjakuva kertoo usein asiat aika ymmärrettävästi, niin nytkin. 




perjantai 11. huhtikuuta 2014

Vahvaa runkoa aina tarvitaan! - Varttamista taimistolla

Taimia tuottavilla taimistoilla omenapuita tuotetaan liukuhihnatyöltä näyttävällä varttamisella. Ymmärtääkseni homma menee jotenkin niin, että tilataan jostain (eli aina Hollannista) perusrunkoja ja sitten leikellään ja teippaillaan ja tuloksena on kas - kasvatusta vailla valmis omenapuu! Perusrunko on yleenä samaa lajia, mutta eri lajiketta kun jalo-osa, eli se pätkä oksaa joka siihen runkoon kiinnitetään. Eli jos omenapuu halutaan, olisi perusrungon hyvä olla omenaa myös. Yleensä käytetään "Antonovka" lajiketta perusrunkona, lienee hyvä ja kestävä runkoinen lajike kyseessä. Antonovkan runkoon voi sitten laittaa mitä tahansa muuta omenalajiketta, ja omenat ovat siis tätä toista lajiketta myös. Aika kummaa touhua.

Mahdollista on varttaa yhteen runkoon vaikka jokaisen perheenjäsenen oma lempiomena. Punaisia Akselille ja keltaisia Siljalle. Elisa haluaisi mielellään vihreää… Mahdollista kyllä on myös eri lajien varttaminen yhteen. Pihjalaan voi vissiin varttaa vaikka mitä. Ei ihme, että tämä lajien tunnistus on hieman haastava laji…. 

No, tämähän täytyy jokaisen puutarhurin tietenkin osata! Opettaja neuvoo ja oppilaat seuraa aikas tarkkaan. 


Välineet hyvässä järjestyksessä. Sitä, tätä ja tuota ja tietenkin Sinolia. 


Jäikö puuvarren osat mieleen kasvibiologiasta?? Nyt sitä tietoa tarvittiin...


Varsinainen reenaaminen alkoi tästä.


Eli kiva risukasahan se siinä. 

Eikun veitsi käteen ja varttamisviiltoja opettelemaan. Opettaja hallitsi hermonsa hyvin, koska oli aika viilipytty. Itse hermoilin hieman opiskelutovereiden sinne tänne suihkivia veitsikäsiä… 

Reenaaminen loppui sitten tähän.


No, tällä kertaa vältyttiin suuremmilta verivahingoilta. Näin ei aina ole… 

Täytyy ruveta pohtimaan minkälaisia lajeja meidän pihjalaan yhdistelisi. Omenoita ja päärynöitä nyt ainakin! 

Ja tässä vielä mistä lie syystä taimistolta löytynyt tällainen joku. Aika hyvä valikoima tuolla Lepaalla on, kun banaanejakin saa ostaa. 26 ja 36 on tainneet nyt tällä kertaa päässeet loppumaan, kun on tuollainen lappu laitettu päälle… :D



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Omenapuiden kevätkampaus

Olen kovasti odottanut omenapuiden leikkaamista. Opiskelun alussa kysyttiin minkälaisia asioita tällä koulutuksella kukin haluaa saavuttaa, ja minä vastasin jotenkin näin: "Haluan käytännön tietoja ja osaamista tästä yhdestä maatalouden osa-alueesta ja mahdollisia bisnesajatuksia. Ja sitten vielä haluan oppia leikkaamaan omenapuita!"

No koska traktorilla ajelu olikin niin helppoa, mentiin vielä samana päivänä omenapuita ihmettelemään Lepaan pelloille. 


Ensin hetki ihmeteltiin ja sitten leikattiin. Näistä puista oli aika selkeästi nähtävissä mitä pitää tehdä…


Ja työturvallisuuskurssin käyneenä tiedän, että näillä tikapuilla voi vielä ilman turvavarusteita seisoskella. Alla olevassa kuvassa allekirjoittanut pohtii vuosikasvuston syvintä olemusta. 


Näkymä latvuksesta käsin. Olisi ollut ihan helppoa jos ei olisi ollut noita oksia joka paikassa tiellä. Pannahiset...


No kimppuun vaan! 


Tästä kokemuksesta voimaantuneena uskalsin vihdoin leikata vuosia leikkausta vaille jääneen päärynäpuuni (jota voi siis ajatella omenapuuna). Katsotaan nyt miten sille mahtaa käydä. Aika piiskainen oli hän ennen toimenpiteitä. Olen perinyt viimekesäisen talon ostamisen myötä vanhan pihapiirin, ja koska puutarhahoito on ennenkaikkea omista mieltymyksistä kiinni, on omassa pihassani kaikenlaista puuhattavaa. 

Mun mielestä noita puita pitää ensin hetki katsella. Mitähän tuosta puusta haluaisin ja mihin se mahdollisesti leikkauksella taipuu. Enhän mä itsekään väkisin muutu vaikka pidemmäksi, vaikka miten haluaisin. Tai vasenkätiseksi. Samanlaisia otuksia ollaan aika pitkälle kasvit ja ihmiset. Omat omenapuuni saavat vielä hetken odottaa leikkausta. 50-60-lukulaiset jättiläiseni on sen verran kookkaita, että en uskalla pakkasella lähteä tikkaille kiikkumaan. Tai siis, joku nosturihan sinne oikeasti pitäisi tuoda… Odotan kyllä kevättä ja kesää hyvin eri tavalla kuin koskaan ennen. Miten mahtaa puutarhani vanhat asukit reagoida uuden emännän toimiin… 


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Traktorilla ajamisen helppous ja itsensä voittamisen onni

Aurinkoinen maaliskuun kevätpäivä oli kuin tehty ajoharjoitteluun. Kukaan meistä oppilaista ei varmaankaan ajatellut OIKEASTI ajavansa traktoria ihan vielä. Jos ensin katsellaan ja kuunnellaan. No - niin tehtiinkin. Katseltiin ja kuunneltiin. 

Aloitetaan helposta. Mistä traktoria tankataan? No riippuu merkistä ja mallista.  


Ylla olevassa Valtrassa tankin korkki on tuo musta ympyrä tuossa hieman mallinumeron (700) alapuolella.

Missä on traktorin vaihdekepit ja miten ne toimii? No riippuu merkistä ja mallista. Entä muut hallintalaitteet? No riippuu merkistä ja mallista.


Tässä yllä olevassa John Deeressä iso oranssi on auton vaihdekeppiä vastaava ja kytkimen näköisen oranssin voi säätää jäniksen ja kilpikonnan väliin. Eli mennäänkö jänistä vai kilpikonnaa… Kuvassa ei näy kahta muuta vaihdekeppiä. Mutta periaatteessa traktorissa voi olla aika monta vaihdetta. Nuo mustat on työlaitteiden hallintan liittyviä. Niiden ihmeelliseen maailmaan päästään myöhemmin.  

Ja palataanpa jo aiemmin tässä blogissa esitettyyn kysymykseen. Missä on pakki traktorissa? Arvaatko jo? 


Juuri niin. Riippuu merkistä ja mallista. Tässä mallissa se on tuo oranssi vipu. Jos muistan oikein, John Deeressä kaikki oranssilla oleva liittyy voimansiirtoon. Kätevää!

Mutta niin se vaan on ettei traktoria kuuntelemalla ajeta. Eikun ajamaan!



Oli muuten mukavaa! Eikä nyt niin järjettömän vaikeaa. Kiipeä koppiin. Tunnista hallintalaitteet. Kytkin pohjaan ja siitä se lähtee. 

Ammattikoulussa annetaan näyttöjä. Ne on kokeita joilla näytetään että joku taito on opittu. Traktorilla ajaminen kuuluu meillä "Teknologian perusteet" -nimiseen kurssiin, ja näyttönä meidän tulee osata tehdä ajoonlähtötarkastukset, ajaa, liittää traktoriin työkoneita (peräkärry) ja ajaa tällä yhdistelmällä ja peruuttaa peräkärryn kanssa. Enää tämä ei tunnu niin kaukaiselta kun ennen tätä ajopäivää. Uskon jopa että onnistuu oikein hyvinkin. 

Meidän luokka on aika iso ja koululla ei ole tietenkään ole mitään 20 traktoria. Osa ajelikin leikkureilla ja osa odotteli pientareella omaa vuoroaan. Oli ihana huomata, miten alkutuntien epävarmuus ja epäuskoisuus omiin taitoihin muuttui onnistumisen suuriksi hymyiksi. Meitä oli joukossa useita joilla ei ole edes autokorttia. Heillä varmasti jännitys oli vielä tuntuvampaa, kuin meillä jotka ajavat autoa. Mahtavasti hekin ajelivat menemään. Traktorin kyydistä on hyvät näkymät, aurinko paistoi ja kaikilla oli hyvä mieli. Mahtavaa!

Ja päivä jatkui omenapuiden leikkaamisella. Siitä lisää kohta.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Uusi (ja hyvin konkreettinen) tapa katsoa maailmaa

Oppiminen on monimutkainen prosessi. Itsessään voi tunnistaa luonteenpiirteitä, jotka ohjaavat käyttämään tietynlaista tapaa oppia. Joku pääsee helpolla ja muistaa kaiken kerran kuulemansa tai lukemansa aina. Minä en ole yksi noista onnekkaista.

Joskus kuitenkin huomaa yhtäkkiä oppineensa paljon. Vähän niinkuin uuden tavan katsoa maailmaa. Huomaa, ettei enää koskaan voi palata siihen entiseen tapaan. Jotain on päässyt liikahtamaan ja muuttamaan suorastaan koko maailmankatsomusta. 

Nyt kun takana on kaksi kuukautta Lepaan opintoja, vasta kolme (3) lähiviikkoa, jokin on kyllä jo muuttunut. 

Huomaan tutkivani kasvien silmujen muotoja ja värejä, miettiväni homeelle altistavia tekijöitä ja pohtivani miksi joku aikaisempi pihani omistaja oli leikannut omenapuun juuri tuosta kohtaa. Ihan huomaamatta. Kannan sisälle kaikki mahdolliset oksat ja maasta kaivetut kasvit ja tutkailen niistä sitä tätä ja tuota. Mitä milloinkin. 


Huomaan että olen oppinut jotain, kun tajuan, miten paljon pitäisi vielä tietää. Miten monimutkaisia ennen yksinkertaiselta vaikuttaneet asiat ovatkaan. Miksi tuosta silmusta tulee kukkanuppuja ja tuosta toisesta lehtiä? Tahdon tietää!!


Kun itse pääsee tekemään jotain ja oppimaan tekemällä, asiat jäävät helpostikin mieleen ja pysyvät siellä. Sisällä vesipurkissa kehittyneet oksat ilahduttavat joka päivä kun jotain uutta on aina tapahtunut. Ne luovat kokemuksia ja TUNTEITA. Luulen, että juuri tuo tunne on se minkä minä muistan ja siihen yhdistyy se joku asia, minkä sitten lopun elämääni muistan. 

Odotin Lepaan opinnoilta kovasti itse tekemistä ja konkretiaa. Missäpä sitä pääsisi enemmän työntämään kätensä multaan kuin puutarhaopinnoissa! Olen luonteeltani hyvin malttamaton - sellainen kaikki-minulle-nyt-heti tyyppi, joten parin kuukauden odottelu on ollut tuskaa. Olen jo monta kertaa päässyt luokkakavereillekin valittamaan konkretian puutetta. Kolme lähiviikkoamme on kulunut aika tiukasti luokassa istuen, lähiviikkojen ajan 8-16 joka päivä paitsi maanantaisin aloitus klo 10. On muuten ollut rankkaa. En ole KOSKAAN ennen istunut koulun penkillä yhtä pitkiä jaksoja, vaikka aika paljon opintoja onkin takana. Ei ihan sitä mitä olin odottanut..

Ensi viikolla alkaa vihdoin käytännön työt! Tiistaina aloitetaan traktorin ajolla ja jatketaan hedelmän- ja marjanviljelyn perustöillä. Ymmärrän kyllä luento-opetuksen tarkoituksen ja tarpeellisuuden. Ja myös sen ettei aikuisopinnoissa ole samoja mahdollisuuksia kuin nuoriso-opintojen puolella. Nuorethan käyvät koulua tiiviisti joka viikko ja meillä on lähiopetusta noin viikon verran kuukaudessa. Kaikkea ei kerkeä. 

Ja tietysti on myös itsestä kiinni miten käytännönläheisesti kotitehtäviään suorittaa. Minua kiinnostaa kovasti viljelijöiden mielipiteet ja kokemukset. Eräässä kotitehtävässä minun piti selvitellä myyrien ja jäniksien aiheuttamia tuhoja omenapuille ja tuhoilta suojautumista. Lukemisen lisäksi soitin kolmelle omenanviljelijälle eri puolella Suomea ja kyselin minkälaista vaivaa myyrät ja jänikset ovat heille aiheuttaneet. Ilman soittamista en olisi ikinä saanut tietää, että myös karhuista voi olla vaivaa omenatarhoille, ainakin Itä-Suomessa. Viljelijät kertoivat mielellään kokemuksistaan ja juttutuokiot olivat oikein mukavia. Myös vaikka kasvien maanalaisia osia voi tarkastella pelkästään kirjoista, tai kaivamalla kasveja maasta! Mieletöntä että maa alkaa sulaa. Odottelen vielä hetken kasvibiologian tehtävän palauttamisen kanssa, jotta pääsen vielä vähän kaivamaan…


Kunnolla konkretiaa opintoihin tuo tietysti harjoittelujaksot. Kesän aikana olisi tarkoitus suorittaa yhteensä yhdeksän viikkoa harjoittelua. Viisi viikkoa pitäisi suorittaa harjoittelua avomaan hommissa ja neljä jossain puutarha-alaan jollain tavalla liittyvässä paikassa: yrityksessä, tutkimuslaitoksessa tai viljelmällä. Innolla odotan luokkakavereiden kertomuksia harjoitteluistaan sitten syksyllä. Omat harjoittelut on vielä osaksi lyömättä lukkoon, mutta suunnitelmat ovat kyllä mielenkiintoisia! Kuulette sitten myöhemmin miten rouvan käy.


maanantai 10. helmikuuta 2014

Inspiraatio vuodelta 1946

Menneen viikon kouluviikosta on nyt selvitty ja tehtävät täytyy varmaan vaan tehdä jotta ne tulee valmiiksi… Kotitoimistoni siirtyi siis päiväksi Lepaalle koulun kirjastoon. Oli muuten hiljaista ja ihan minua varten oli kirjastoon järjestetty myös teetarjoilu! Aika hyvää palvelua mun mielestä. 


Mahtava, energinen ja huippuinnostava hedelmän- ja marjantuotannon perusteiden opettajamme Sirkka Jaakkola jakoi kaikille luokkalaisille oman kirjoitustehtävän aiheen ja minä sain "Myyrät ja jänikset omenatarhan riesana". Eikun etsimään. Tykkään kirjoista. Paljon mieluummin kannan kotiin sylikaupalla lainakirjoja kun googlettelen bittiavaruutta. Kirjastosta voi löytää aarteita. Niin kävi nytkin. 


Lehtonen, Väinö (1953). Omenanviljely. 3. painos. WSOY. 

Paitsi että suurin osa kirjan kuvista on käsin piirrettyjä ja havaintoaineisto Lepaan mailta vuosikymmenten takaa, kirjasta aistii myös käsittämätöntä intohimoa ja omistautumista aihetta kohtaan. Jos teet jotain - pitää se tehdä näin. Intohimolla.  


Käykää ihmiset kirjastoissa! 

torstai 6. helmikuuta 2014

Hiue (He), työharjoittelu ja kasvinsuojelututkinto

Yksi kurssimme on nimeltään kasvutekijät. Kurssin osaamistavoitteet ovat seuraavanlaiset: 

"Opiskelija osaa ottaa huomioon ilmastollisien kasvutekijöiden sekä maaperän ja kasvualustojen vaikutukset kasvien viljelyyn. Opiskelija osaa soveltaa työtehtävissään kasvibiologian ja -fysiologian perustietoja."

Tämä tarkoittaa maaperänäytteiden hypistelyä! 


(Ps. Hiue on yksi maalaji. En ollut koskaan kuullutkaan. Nyt kuitenkin tiedän miltä se tuntuu sormien välissä!)

Lepaan Kotilassa on hypisteltävää jos jonkinlaista.





Opintoihin kuuluu suhteellisen paljon työharjoittelua - tai työssäoppimiseksi sitä taidetaan kutsua. Yllättynyt olin siitä, että ammattikoululla on todella hyvät mahdollisuudet suorittaa näitä työjaksoja myös ulkomailla. 

Hamin kansainvälistä puolta pääsee kurkkaamaan täältä. Etenkin matkakertomukset on vallan hauskaa luettavaa. Hollanti - tuo tulppaanien maa - tuntuu olevan eniten opiskelijoita houkuttanut ulkomaanpaikka. Syykin lienee selvä. Seuraavalla Hollannin reissulla täytyy käydä ainakin kukkamarkkinoilla, vaikken kukkien takia puutarhuriksi haluakaan. Mutta onhan ne ihania. Mun lempikukka on tulppaani - nyt tiedät halusit tai et. Kevään tulossa jännittää suunnattomasti muun muassa se, miten mun miehen Hollannista tuomat mahtavat tulpaanin sipulit, jotka istutin maahan TAMMIKUUSSA(!), mahtaa jaksaa pinnalle ponnistaa. 

Toisen kouluviikon viimeinen päivä, perjantai, on kaikille meidän luokkalaisille varmasti jännittävä päivä. Huomenna meillä on ensimmäinen tentti ja se onkin heti virallinen kasvinsuojelututkinnon suorittamistilaisuus. Kaikkien ammattimaisesti kasvinsuojeluaineita käyttävien tulee tuo tutkinto suorittaa. Jännittävä päivä siis huomenna edessä. 

Ja vadelmatehtävä? Viisi koeversoani jaksavat oikein kivasti. Kaikki lähti kasvuun ja 11 kukkanuppua laskettu.




maanantai 3. helmikuuta 2014

Etä-opiskelun karu todellisuus ja talvitunnistamisen riemu

Aikuisopiskelun ajatuksena on vuorottelu Lepaan lähijaksojen ja kotona tapahtuvan etäopiskelun välillä. Lähiopetustunteja täydentämään meille annetaan tehtäviä. Ja niitä on kyllä tullutkin. Eikä tehtävät kyllä ole ihan helppoja. 

Meillä on tällä hetkellä meneillään yhteensä ehkä kahdeksan kurssia. Jokaisesta kurssista täytyy tietenkin tehdä joku tentti tai tehtävä, jotta kurssista saa arvosanan. Hedelmän- ja marjantuotannon perusteissa meille annettiin kolme etätehtävää, joista yksi on vielä mysteeri. Ensimmäinen oli kirjoittaa referaatteja mansikan viljelyyn liittyvistä alan artikkeleista ja toinen oli se vadelmatehtävä, josta jo aiemminkin kirjoitin. Vadelmatehtävä on erityisen hauska, varmaan siksi että vadelmissa oikeasti tapahtuu jotain. Tai ainakin piti. Itse noin viikon tarkkailun jälkeen panikoiduin, koska mitään ei tapahtunut. Käytännössä mulla oli kolme risua vesipurkissa… Onpa kiva mennä takaisin tunnille ainoana, jolla on vaan risuja vesipurkissa… 


No, kyllä ne risut sitten rupesivat kuitenkin elämään. Onneksi! 


Hankalin aine meillä tällä hetkellä on varmastikin kasvibiologia. Tuntuu vähän (surku)hupaisalta ajatukselta, että kuudessa tunnissa saisi mitään käsitystä tästä jokseenkin laajasta aihealueesta. Tunnettava olisi kasvien rakenne, aineenvaihdunta, kasvullinen kehitys, suvullinen lisääntyminen, periytyminen ja kasvinjalostus sekä kasvijärjestelmä. Perusteoksessa on noin 300 sivua täyttä asiaa ja opettajan luentodioja oli yhtä paljon. Tämä on kai se kohta kun painotus on siellä kotiopiskelun puolella. Ajatuskin jo melkein musertaa… 

Mutta toisaalta, olisihan se aika outoa, jos puutarhuri ei tunne kasvien perustoimintoja… Täytynee siis vaan opiskella. 


Tenttiä tästä kurssista ei sentään tule, vaan sen sijaan teemme alla kuvatut oppimistehtävät. Äkkiseltään yksinkertaisia kysymyksiä, mutta eipäs sitten kuitenkaan ole. 


Laskin, että tällä hetkellä tehtävänä on suunnilleen seitsemän etätehtävää ja muutama etätentti. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia.

Toinen puutarhurin ammattiosaamiseen keskeisesti kuuluva osa on kasvilajien tuntemus. Olishan se ikäänkuin hyvä että erottaa lehmuksen vaahterasta vaikkapa. Tänään toisella Lepaan lähiviikolla meillä alkoi siis kasvien tunnistaminen. Se on muuten kiehtovaa! En ehkä koskaan enää voi katsoa mitään kasvia miettimättä onko sen lehdet asettuneet ehkä kierteittäisesti, vuorottaisesti, vastakkaisesti vaiko  ehkä säteittäisesti! Ja onko lehdet ehkä muodoltaan suikeita, soikeita, pitkulaisia, pitkänpyöreitä, pyöreitä, puikeita tai ehkä vastapuikeita!?… (ja näitä on lisää…) Entä silmut? Aika veitikkaisilla sanoilla niitäkin voi kuvailla. 

Täytyy sanoa, että alan nyt ymmärtää professori Jouko Rikkistä. Hän oli mukana vetämässä Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tutkimusretkeä Keniaan vuonna 2009. Pääsin osallistumaan tuolle retkelle maantieteen opiskelijana, ja me mantsalaiset aina vähän ihmeteltiin kun kasvitieteen professori Rikkinen hävisi lähes liikkuvasta autosta kuvaamaan ties mitä puskaa ja pusikkoa. Nyt ymmärrän myös, miksi professori jaksoi kantaa mukanaan hienoa painavaa kameraa monine linsseineen, ei näistä mun puhelimen kameralla kuvatuista kuvista saa mitään selvää… Täytynee investoida hyvään kameraan. 

No anyways, kasveja on suhteellisen helppo tunnistaa kesällä, mutta onnistuu se ammattilaiselta talvellakin. Pihalle siis. 


Yllä olevassa kuvassa on (toivottavasti) siperianhernepensas. Kertoisin siitä mielelläni lisää, mutta mun muistiinpanoista tuli niin suttuiset, etten saa niistä itsekään mitään selvää…. Käsien jäätyminen on selvästi talvitunnistuksen ikävä puoli. Ja se huono kamera, kun ei kuvastakaan saa selvää. Miten nuo silmut sitten lieneekään asettuneet tuohon versolle… Ehkä silmun väri on aika rusehtava ainakin…


Nyt luokkamme ihmettelyn kohteena koulun rakennuksen seinällä kiemurtava suomenköynnösruusu. Näyttää googletettuna oikein kauniilta. 


Ja tässä alla sateenvarjojalava. Pakko olla, koska mun kuvissa ei ole toista sellaista, mikä voisi mitenkään olla tulkittavissa sateenvarjoksi. Muistiinpanoihin kirjoitin, että kasvutapa on siksak -siirrottava(?) ja että silmu on pullea ja puikea. No, puu ainakin on aika muikea. 


Tässä alla sitten pylväshaapa. Aika korkea. 


Ja tässä on tyrni. Siinä on piikkejä ja kaikenlaista marjojen keräämistä vaikeuttavia oksia juuri väärissä paikoissa. Helpoin tapa kerätä tyrnin marjoja on kuulemma se, että taittaa kokonaisen oksan, pakastaa sen ja kopsauttaa jäisenä vaikka kumpparin varteen. Tai mehut voi puristella oksineen päivineen. Miten nyt tykkää. 


Opin myös, että tuomea kannattaa maistella. Mutta ei ehkä liikaa ainakaan julkisella paikalla. 

Tässä vaiheessa opeteltavien lajien lista ja suttuiset muistiinpanot nähtävissä alla. 


Täytyy myöntää, että mun lajituntemuksessa on vielä tekemistä. Ihan vielä tämä talvinen lajien tunnistus ei sujunut. Mutta oppimassahan tuolla koulussa ollaan. Arvostus alan asiantuntijoita kohtaan kasvaa kyllä päivä päivältä. Itsestä tuntuu etten mitenkään voi osata kaikkea tätä. Täytyy vaan sinnikkäästi yrittää. Varmaan vähän kerrallaan opettelu olisi hyvä tekniikka. Osaan jo muutaman latinankielisen nimen. Malus domestica on tarhaomena ja Fragaria x ananassa on puutarhamansikka. Tiedän myös, miksi tuossa mansikassa on x sanojen välissä. Jotain olen ehkä siis jo oppinutkin.