Omenapuiden kevätkampaus

Olen kovasti odottanut omenapuiden leikkaamista. Opiskelun alussa kysyttiin minkälaisia asioita tällä koulutuksella kukin haluaa saavuttaa, ja minä vastasin jotenkin näin: "Haluan käytännön tietoja ja osaamista tästä yhdestä maatalouden osa-alueesta ja mahdollisia bisnesajatuksia. Ja sitten vielä haluan oppia leikkaamaan omenapuita!"

No koska traktorilla ajelu olikin niin helppoa, mentiin vielä samana päivänä omenapuita ihmettelemään Lepaan pelloille. 

Ensin hetki ihmeteltiin ja sitten leikattiin. Näistä puista oli aika selkeästi nähtävissä mitä pitää tehdä…

Ja työturvallisuuskurssin käyneenä tiedän, että näillä tikapuilla voi vielä ilman turvavarusteita seisoskella. Alla olevassa kuvassa allekirjoittanut pohtii vuosikasvuston syvintä olemusta. 

Näkymä latvuksesta käsin. Olisi ollut ihan helppoa jos ei olisi ollut noita oksia joka paikassa tiellä. Pannahiset...

No kimppuun vaan! 

Tästä kokemuksesta voimaantuneena uskalsin vihdoin leikata vuosia leikkausta vaille jääneen päärynäpuuni (jota voi siis ajatella omenapuuna). Katsotaan nyt miten sille mahtaa käydä. Aika piiskainen oli hän ennen toimenpiteitä. Olen perinyt viimekesäisen talon ostamisen myötä vanhan pihapiirin, ja koska puutarhahoito on ennenkaikkea omista mieltymyksistä kiinni, on omassa pihassani kaikenlaista puuhattavaa. 

Mun mielestä noita puita pitää ensin hetki katsella. Mitähän tuosta puusta haluaisin ja mihin se mahdollisesti leikkauksella taipuu. Enhän mä itsekään väkisin muutu vaikka pidemmäksi, vaikka miten haluaisin. Tai vasenkätiseksi. Samanlaisia otuksia ollaan aika pitkälle kasvit ja ihmiset. Omat omenapuuni saavat vielä hetken odottaa leikkausta. 50-60-lukulaiset jättiläiseni on sen verran kookkaita, että en uskalla pakkasella lähteä tikkaille kiikkumaan. Tai siis, joku nosturihan sinne oikeasti pitäisi tuoda… Odotan kyllä kevättä ja kesää hyvin eri tavalla kuin koskaan ennen. Miten mahtaa puutarhani vanhat asukit reagoida uuden emännän toimiin… 

Traktorilla ajamisen helppous ja itsensä voittamisen onni

Aurinkoinen maaliskuun kevätpäivä oli kuin tehty ajoharjoitteluun. Kukaan meistä oppilaista ei varmaankaan ajatellut OIKEASTI ajavansa traktoria ihan vielä. Jos ensin katsellaan ja kuunnellaan. No - niin tehtiinkin. Katseltiin ja kuunneltiin. 

Aloitetaan helposta. Mistä traktoria tankataan? No riippuu merkistä ja mallista.  

Ylla olevassa Valtrassa tankin korkki on tuo musta ympyrä tuossa hieman mallinumeron (700) alapuolella.

Missä on traktorin vaihdekepit ja miten ne toimii? No riippuu merkistä ja mallista. Entä muut hallintalaitteet? No riippuu merkistä ja mallista.

Tässä yllä olevassa John Deeressä iso oranssi on auton vaihdekeppiä vastaava ja kytkimen näköisen oranssin voi säätää jäniksen ja kilpikonnan väliin. Eli mennäänkö jänistä vai kilpikonnaa… Kuvassa ei näy kahta muuta vaihdekeppiä. Mutta periaatteessa traktorissa voi olla aika monta vaihdetta. Nuo mustat on työlaitteiden hallintan liittyviä. Niiden ihmeelliseen maailmaan päästään myöhemmin.  

Ja palataanpa jo aiemmin tässä blogissa esitettyyn kysymykseen. Missä on pakki traktorissa? Arvaatko jo? 

Juuri niin. Riippuu merkistä ja mallista. Tässä mallissa se on tuo oranssi vipu. Jos muistan oikein, John Deeressä kaikki oranssilla oleva liittyy voimansiirtoon. Kätevää!

Mutta niin se vaan on ettei traktoria kuuntelemalla ajeta. Eikun ajamaan!

Oli muuten mukavaa! Eikä nyt niin järjettömän vaikeaa. Kiipeä koppiin. Tunnista hallintalaitteet. Kytkin pohjaan ja siitä se lähtee. 

Ammattikoulussa annetaan näyttöjä. Ne on kokeita joilla näytetään että joku taito on opittu. Traktorilla ajaminen kuuluu meillä "Teknologian perusteet" -nimiseen kurssiin, ja näyttönä meidän tulee osata tehdä ajoonlähtötarkastukset, ajaa, liittää traktoriin työkoneita (peräkärry) ja ajaa tällä yhdistelmällä ja peruuttaa peräkärryn kanssa. Enää tämä ei tunnu niin kaukaiselta kun ennen tätä ajopäivää. Uskon jopa että onnistuu oikein hyvinkin. 

Meidän luokka on aika iso ja koululla ei ole tietenkään ole mitään 20 traktoria. Osa ajelikin leikkureilla ja osa odotteli pientareella omaa vuoroaan. Oli ihana huomata, miten alkutuntien epävarmuus ja epäuskoisuus omiin taitoihin muuttui onnistumisen suuriksi hymyiksi. Meitä oli joukossa useita joilla ei ole edes autokorttia. Heillä varmasti jännitys oli vielä tuntuvampaa, kuin meillä jotka ajavat autoa. Mahtavasti hekin ajelivat menemään. Traktorin kyydistä on hyvät näkymät, aurinko paistoi ja kaikilla oli hyvä mieli. Mahtavaa!

Ja päivä jatkui omenapuiden leikkaamisella. Siitä lisää kohta.

Uusi (ja hyvin konkreettinen) tapa katsoa maailmaa

Oppiminen on monimutkainen prosessi. Itsessään voi tunnistaa luonteenpiirteitä, jotka ohjaavat käyttämään tietynlaista tapaa oppia. Joku pääsee helpolla ja muistaa kaiken kerran kuulemansa tai lukemansa aina. Minä en ole yksi noista onnekkaista.

Joskus kuitenkin huomaa yhtäkkiä oppineensa paljon. Vähän niinkuin uuden tavan katsoa maailmaa. Huomaa, ettei enää koskaan voi palata siihen entiseen tapaan. Jotain on päässyt liikahtamaan ja muuttamaan suorastaan koko maailmankatsomusta. 

Nyt kun takana on kaksi kuukautta Lepaan opintoja, vasta kolme (3) lähiviikkoa, jokin on kyllä jo muuttunut. 

Huomaan tutkivani kasvien silmujen muotoja ja värejä, miettiväni homeelle altistavia tekijöitä ja pohtivani miksi joku aikaisempi pihani omistaja oli leikannut omenapuun juuri tuosta kohtaa. Ihan huomaamatta. Kannan sisälle kaikki mahdolliset oksat ja maasta kaivetut kasvit ja tutkailen niistä sitä tätä ja tuota. Mitä milloinkin. 

Huomaan että olen oppinut jotain, kun tajuan, miten paljon pitäisi vielä tietää. Miten monimutkaisia ennen yksinkertaiselta vaikuttaneet asiat ovatkaan. Miksi tuosta silmusta tulee kukkanuppuja ja tuosta toisesta lehtiä? Tahdon tietää!!

Kun itse pääsee tekemään jotain ja oppimaan tekemällä, asiat jäävät helpostikin mieleen ja pysyvät siellä. Sisällä vesipurkissa kehittyneet oksat ilahduttavat joka päivä kun jotain uutta on aina tapahtunut. Ne luovat kokemuksia ja TUNTEITA. Luulen, että juuri tuo tunne on se minkä minä muistan ja siihen yhdistyy se joku asia, minkä sitten lopun elämääni muistan. 

Odotin Lepaan opinnoilta kovasti itse tekemistä ja konkretiaa. Missäpä sitä pääsisi enemmän työntämään kätensä multaan kuin puutarhaopinnoissa! Olen luonteeltani hyvin malttamaton - sellainen kaikki-minulle-nyt-heti tyyppi, joten parin kuukauden odottelu on ollut tuskaa. Olen jo monta kertaa päässyt luokkakavereillekin valittamaan konkretian puutetta. Kolme lähiviikkoamme on kulunut aika tiukasti luokassa istuen, lähiviikkojen ajan 8-16 joka päivä paitsi maanantaisin aloitus klo 10. On muuten ollut rankkaa. En ole KOSKAAN ennen istunut koulun penkillä yhtä pitkiä jaksoja, vaikka aika paljon opintoja onkin takana. Ei ihan sitä mitä olin odottanut..

Ensi viikolla alkaa vihdoin käytännön työt! Tiistaina aloitetaan traktorin ajolla ja jatketaan hedelmän- ja marjanviljelyn perustöillä. Ymmärrän kyllä luento-opetuksen tarkoituksen ja tarpeellisuuden. Ja myös sen ettei aikuisopinnoissa ole samoja mahdollisuuksia kuin nuoriso-opintojen puolella. Nuorethan käyvät koulua tiiviisti joka viikko ja meillä on lähiopetusta noin viikon verran kuukaudessa. Kaikkea ei kerkeä. 

Ja tietysti on myös itsestä kiinni miten käytännönläheisesti kotitehtäviään suorittaa. Minua kiinnostaa kovasti viljelijöiden mielipiteet ja kokemukset. Eräässä kotitehtävässä minun piti selvitellä myyrien ja jäniksien aiheuttamia tuhoja omenapuille ja tuhoilta suojautumista. Lukemisen lisäksi soitin kolmelle omenanviljelijälle eri puolella Suomea ja kyselin minkälaista vaivaa myyrät ja jänikset ovat heille aiheuttaneet. Ilman soittamista en olisi ikinä saanut tietää, että myös karhuista voi olla vaivaa omenatarhoille, ainakin Itä-Suomessa. Viljelijät kertoivat mielellään kokemuksistaan ja juttutuokiot olivat oikein mukavia. Myös vaikka kasvien maanalaisia osia voi tarkastella pelkästään kirjoista, tai kaivamalla kasveja maasta! Mieletöntä että maa alkaa sulaa. Odottelen vielä hetken kasvibiologian tehtävän palauttamisen kanssa, jotta pääsen vielä vähän kaivamaan…

Kunnolla konkretiaa opintoihin tuo tietysti harjoittelujaksot. Kesän aikana olisi tarkoitus suorittaa yhteensä yhdeksän viikkoa harjoittelua. Viisi viikkoa pitäisi suorittaa harjoittelua avomaan hommissa ja neljä jossain puutarha-alaan jollain tavalla liittyvässä paikassa: yrityksessä, tutkimuslaitoksessa tai viljelmällä. Innolla odotan luokkakavereiden kertomuksia harjoitteluistaan sitten syksyllä. Omat harjoittelut on vielä osaksi lyömättä lukkoon, mutta suunnitelmat ovat kyllä mielenkiintoisia! Kuulette sitten myöhemmin miten rouvan käy.